keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vileda käteen ja ei kun hommiin!

Pääsin uuteen Buzzador kampanjaan kokeilemaan Viledan siivousliinoja. Tiesin mikrokuituliinan ikkunan pesussa jo ennestään ihan hyväksi, mutta en todellakaan arvannut, että niistä liinoista voi olla näin paljon iloa!

Sain testattavaksi useammankin liinan, tässä ne järjestyksessä ja mielipiteeni niistä:

Vileda Pad
Ensin kokeilin näyttöpääteliinaa, jollaiselle todellakin oli tarve. Silmälasien puhdistus liinoilla en ole tohtinut koneeseen koskea, joten sen putsaaminen on vain jäänyt ja jäänyt. Mutta nyt näkyy taas! Hellävarainen ja toimii hommassaan. Siitä ei sen erityisempää wow ilmiötä. Hoiti hommansa eli ihan hyvä.

Vileda Window
Tätä kokeilin tietysti ikkunoihin. Tunnustan, että kevään ikkunan pesu vain jäi ja jäi, joten vuoden paskat meidän ikkunoissa jo oli. Tämä liina pelitti hommassaan hyvin, kun kosteutta ei ollut liikaa. Jos liina pääsi märäksi, niin kyllä mulla lasta silti apuna oli. Tätä voi käyttää ilman aineita, mutta jotenkin nyt halusin ikkunanpesuainetta mukaan. Lopulta rätti kastui liikaa ja oli sit otettava lasta mukaan. Mut toimii siis esim peileillä ym ilman aineita. Ikkunoihin vain halusin sen aineenkin, kun niiden pesusta oli jo pitkä aika. :)

Vileda Kitchen
Tämä tuote on mun käyttöön ihan ylivoimaisesti paras näistä. Keittiö on meidän kodissa se ongelmakohta, jossa aina on sotkua. Ja pinttynyttä sellaista. Siis voi vitsit, mikä ero on käyttömukavuudessa normaaleihin rätteihin! Ei tarvitse edes pesuainetta, kun tämä rätti puhdistaa jo sellaisetkin tahrat, mitkä normirätillä vaatisi hampaiden kiristyksen lisäksi veitsen ja pesuainetta. Rätissä on normi mikrokuituinen pehmeä puoli ja toisella puolella raitoja, joista joka toinen tavallista mikrokuituliinaa ja joka toinen jotakin nypylää. Juur tämä raidallinen puoli on kyllä ihan super hyvä!Ei tarvi enää miettiä, minkälaisen rätin sitä ostaisi, kun tämä joskus huonoksi menee.

Tässä muutama kuva esimerkiksi. Ekassa ruoanlaiton jälkiä ennen siivousta.


Seuraavassa vasen puoli on siivottu UUDELLA sieniliinalla vai miksi niitä kutsutaankaan niitä paksuja, jotka kuivana on kovia koppuroita. Oikea puoli siivottu Viledan Kitchen liinalla, joka on käytössä ollut jo useamman kerran. Ton lieden voisi varmaan pestä ikkunaliinallakin, mutta en hoksannut kuvaamishetkellä kokeilla sitä. Mutta siis selkeästi näkyy iso ero eri rättien välillä.


Vileda Bath
Tämä on paksu mikrokuituinen sieniliina. Nukkapuolella pestään ja kiiltävällä puolella kuivataan ja kiillotetaan. Tätä kokeilin meidän keittiön kaakelilattiaan. Pari taaperoa ja pari isompaa tenavaa takaavat, että siivottavaa lattiassa on koko ajan. Hyvin lähti pinttyneetkin tahrat, jotka ei normiluutulla pestessä irtoa. Ainakaan minulla. Tän saa taitettua kolmeen osaan, jolloin se on käteen aika hyvä. Lattiaan olisi varmaan paras toi Viledan Floor rätti, mutta sitä me ei ikävä kyllä saatu testattavaksi. Pitääköhän ostaa se ite. :P

Nää kaikki rätit pystyy pesemään pyykin mukana, joten on kestäviäkin ja erittäin hyviä. Ainoastaan tuo perus Vileda Universal siivousliina on sellainen, mistä nyt en mitään erikoista osaa sanoa. Se on rätti. :) Sitä en tule ostamaan itselleni, mutta joku toinen voi sellaista tarvita. Se ei ole sellainen pehmeä, minkä miellän mikrokuituliinaksi vaan muistuttaa ihan tavallista rättiä. Teho toki parempi, mutta ei se silti sellainen ole, et varta vasten lähtisin ostamaan. Muut kaikki on sellaisia, joita varta vasten kaupasta voin etsiäkin ja ostaa. Lattialiina menee kyllä tarkemmin ajatellen ostoslistalle. :)

Mitä Buzzador tarkoittaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti