lauantai 25. toukokuuta 2013

Pientä herkuttelua

Oli kameran piuhat hävöiksissä pitkän aikaa (kassin pohjalla :P), niin päivitykset on jääny. Nyt onkin useampi teksti tulollaan. Pistetään tänään näitä herkkujen kuvia. Ensin yksinkertainen kääretorttukakku isännän syntymäpäivien kunniaksi.


Perus suklaakääretorttupohja muutoin, mutta sokeria on vähemmän. Välissä ihan vaniljakreemiä. Pinnassa valkoisia candy melts raitoja ja sokerimassasta tehtyjä kukkia. Kukkien keskustoihin unohdin pistää kullan väriset palleroiset, mut hyvin se kelpasi näinkin. :)


Olen yrittänyt nyt miettiä vähän terveellisempää leivottavaa. Sokeria pistän melkein järestäen vähemmän kuin ohjeissa käsketään. Makua se ei mielestäni ole huonoksi tehnyt. Sokerimääristä riippuen otan 0,5-1 dl sokerista pois.

Yks päivä teki mieli leipoa, mutta koska se yleensä olen minä, mikä kaikki leivonnaiset syö. On hiljalleen keksittävä jotakin muuta ratkaisua. Päätin kokeilla leipoa vain yhden muffinin jokaiselle. Näihin kokeilin ekaa kertaa vehnäjauhon sijaan täysjyvävehnäjauhoa, joka on paljon normijauhoa terveellisempää. Mielestäni hyviä ja kannustan sinuakin kokeilemaan! Terveellisempi vaihtoehto, jota voi käyttää monipuolisesti niin leivonnassa kuin vaikka letuissakin. Mansikkasosetta seassa, joten siitäkin tulee sitä terveellistä puolta hiuhan ja makua. Makua toi myös kardemumma. Oli tosi hyviä muffineita!


Vasemmanpuoleinen on äidin tekemä, oikean puoleisen teki vajaa kolmevuotias ihunainen. <3 Pienempikin yritti taikinavaiheessa autella, mut kärsivällisyys ei riittäny koristeluun saakka. :) Näitä muffineita tein viikko sitten tuttavalle juhlaa varten. Mansikan tilalle tuli vadelma. Ihan hyviä, mutta mansikan kanssa toimi silti paremmin. Ainakin minun maullani. :)