Leppäsen Kerttu

Tämä on ensimmäinen tilaustyöni kakkujen teon parista. Pienen tytön 3-vuotis juhlaan kakku. Ei liian hempeää ja täytteenä jotakin erilaista. Siinä toiveet. Ehdottelin aiheita, joista leppäkertusta innostuttiin. Niinpä alkoi tarkempi mietintä, pohdinta ja etsintä. Ensin ajattelin leppäkertun muotoista kakkua, mutta halusin nimen nätisti esille ja kakusta hiukan näyttävämmän näköisen. Niinpä kakkua sisimpäänsä kätkevä leppäkerttu pääsi lepäilemään nurmikolle kukkien ja muiden leppäkerttujen kanssa.

Massaa piti tilata ja tilasin samalla vuokasetin, jolla kakun sisälle muodostuu täytteestä sydän. Tähän kakkuun kokeilin ensimmäisen kerran sitä vuokaa. Kakusta tuli normaalia kapeampi, mutta korkeampi.

En näköjään valinnutkaan kuvaa kakun viimeisestä versiosta. Lisäsin vielä muutaman pienen ruusun. Katson myöhemmin, jos vaihdan tähän kuvan.


Kakku on kuorrutettu ja koristeltu osin sokerimassalla ja osin vaahtokarkin makuisella massalla. Täytteenä on kick-karkeista tehty täyte. Koska täyte on sydämen mallinen, jää reunoille paljon kakkupohjaa. Jäin miettimään, pitäisikö pohjan itsessään olla maustettu jollakin ja pitääkö kastella enemmän.

Tähän mennessä massalla kuorruttaminen ei ole vielä kertaakaan onnistunut ilman yhtään ryppyä. Nyt olen saanut paljon vinkkejä että oli ihan hilkulla ettei jo onnistunut. Pala jäi hiukan liian kapeksi toisin päin, joten en niitä kahta reunaa saanut suoristettua. Sain kuitenkin huonot kohdat koristeiden alle piiloon. Luulen, että seuraava kakku onnistuu.

Mitä enemmän teen kakkuja, sen enemmän huomaan tarvitsevani välineitä. Tähän kakkuun tein lehdet yksitellen veitsellä leikaten. Toki helpottaisi ja nopeuttaisi, kun olisi olemassa muotti siihen tarkoitukseen. :)


KakkuHelmen Juhlakakut-kirjasta näin vinkin tähän yksinkertaisen kauniiseen ruusuun. Olihan se pakko kokeilla. Tosi kivoja!


Tässäkin lähikuvaa sivun koristeista.


Kommentit